Asunnottomuus ja asuntopula

Kodittomuus tai toisin sanoen asunnottomuus nousi taas yhdeksi suureksi puheenaiheeksi tämän syksyn asunnottomien yössä, ja tämä poiki muun muassa siihen, että asia sai oman Koti 2019 -kansalaisaloitteensakin. En ole asiaa sen enempää koskaan miettinyt, koska en kuvitellut, että asiat olisivat kuitenkaan niin huonosti.

Olen itsekin ollut hetken aikaa niin sanotusti koditon tai asunnoton, asuin silloisen tyttöystäväni nurkissa ja olin poste restanten asiakas, mutta ei se ole silti estänyt minua hankkimasta omaa vuokra-asuntoa. Eli, kuinka huonosti pitää ihmisen asiat olla, ettei saa edes omaa vuokra-asuntoa?

Ensimmäinen ajatukseni kodittomuudesta on se, että kyseenomaisella henkilöllä on joko päihdeongelma, mielenterveysongelma tai ettei ko. henkilöllä ole luottotiedot kunnossa, hyvällä tuurilla kaikki edellä mainitut.

Jos olisin siinä asemassa, että voisin tehdä asialle mitään, niin en tarjoaisi kodittomille suoraa omaa vuokra-asuntoa, vaan perustaisin enemmän tällaisia kodittomille ja vähävaraisille suunnattuja asuntoloita, että nämä ihmiset pääsisivät sitä kautta paremmin omille jaloilleen, eräänlaisena ponnahduslautana ja joissa olisi asianmukainen henkilökunta tavattavissa 24/7.

Kuulostaa vähän kylmältä kodittomia tai asunnottomia kohtaan, mutta olen myös sen verran skeptinen heitä kohtaan, etten välttämättä usko, että pärjäisivät yksinään, varsinkaan jos mahdollisesti ovat jo vuosia asunneet niin sanotusti sillan alla.

Mitä sitten tähän asuntopulaan tulee, niin minulla on kaksi esimerkkiä.

Uudenkaupungin autotehtaalla kun on alkanut pyyhkiä hyvin, että on ollut varaa palkata noin oliko 4000 uutta työntekijää, niin miten tämä näkyy kysynnässä ja tarjonnassa? Kysyntää kyllä olisi, mutta yllättäen kun vuokranantajat ovat nähneet myös tämän, sillä pienen pikkukaupungin vuokrataso on noussut yht´äkkiä samalle tasolle kuin esimerkiksi Turussa. Ja koska asunnoista on huutava pula, niin ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan tyhmä, joka maksaa.

Toisaalta taas pääkaupunkiseudulla olisi myös töitä, mutta lähimmät asunnot on jo tavallaan työttömien hallussa, koska asumis- ja toimeentulotuki, ynnä muu tukiviidakko, joka mahdollistaa tämän.

Sitten mitä kolleegan kanssa olen tässä tai tästä jutellut, että nämä Suomen asuntomarkkinat tai -business on myös omalta osaltaan AY-liikkeiden ja -liittojen käsissä, että olen vaan ihmetellyt, että eikö heilläkin olisi oikeita töitä, töitä, miksi tällaiset liikkeet ja liitot ovat alunperin perustettu, eikä istua perseellään. Tietysti, kun heidän toimintansa ei ole enää jäsenmaksuista kiinni, niin eihän heitä välttämättä kiinnosta mitkään KIKY-sopimukset, tms., sitten välillä näyttäydytään julkisesti, että kyllä olemme edelleen täällä ja järjestämme päivän tai parin työseisauksia, lyömme pöytään ylityökieltoja, yms. jotka nämäkin ampuvat usein työntekijää enemmän nilkkaan, kuin ajaisi sitä itse asiaa.

Mutta minusta jotenkin tuntuu, että Suomessa nämä asuntomarkkinat on menneet jotenkin pieleen, tukiviidakkoineen ja sen takia, että se nyt vaan on niin kieroutunutta, hyvä veli verkostoineen.

Vertailun vuoksi sanottakoon, että käsittääkseni, esimerkiksi Berliinistä saa samankokoisen vuokra-asunnon suurin piirtein samaan rahaan kuin Helsingistä, niin jonkin asian täytyy olla pahasti pielessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *