Ihmisten muutoksenvastaisuus ja samanaikainen holhoaminen

On huomioitavaa, että olen kirjoitushetkellä järkyttävän flunssan alla. Ei ole tällaista miesflunssaa ollut sitten miesmuistiin, enkä toivo tällaista olotilaa edes pahimmalle vihamiehellenikään. Mutta jotenkin tuntuu, että olen ollut asian suhteen aivan liian hiljaa, ihan liian pitkään. Mitä yhteiskunnassamme oikein tapahtuu? Natiseeko yhteiskuntamme liitoksistaan ja miten annamme tämän kaiken tapahtua, katsomalla vaan vierestä ja olemalle tekemättä mitään asioille.

Read More

Pitäisikö yritysten tai valtion tukea työntekijöitä paremmin pitkien työmatkojen suhteen

Työttömänä sinulla on usein aikaa ja energiaa, mutta ei rahaa. Työssäkäyvänä tilanteen kuvittelisi olevan niin, että sinulla on rahaa, mutta ei läheskään niin paljoa aikaa ja energiaa kuin työttömänä, mutta joskus tilanne työssäkäyvänä voi olla niinkin, että sinulle ei jää juuri sen enempää rahaa kuin työttömänäkään, joka kuulostaa aika absurdilta tilanteelta.

Read More

Arkistojen kätköistä: Pohdintoja eduskunnasta, sen tarpeellisuudesta ja mahdollisista muutoksista

Koska olen ajattelija, enkä niinkään poliitikko (koska kuka minua kuuntelisi, koska poliitikoitakaan ei juuri kuunnella ja he eivät kuuntele muita, vaan he ovat aina oikeassa, tai jos joku väittää toisin, poliitikot haukkuvat ne kaiken maailman dosenteiksi), tykkään vaan heitellä ajatuksia ilmoille, jos ne saisivat muutkin ihmiset kiinnostumaan ajatuksistani. Read More