Hakukriteerit ja -prosessit – Hauskoja huomioita yhteiskunnasta

Viime vuosi oli omalla kohdalla tosiaan sellaista vuoristorataa ja aaltoliikettä, ettei ole vielä noin epävakaata vuotta osunut kohdalle. Ajattelinkin sitten, että aloitan tämän vuosikymmenen täysin tyhjältä pöydältä.

Opiskelin tosiaan erillisellä opinto-oikeudella vielä vuoden vaihteeseen asti Turun AMK:lla ja ajatus opinnoista lähti vähän jopa vastentahtoisesti jo viime keväänä silloiselta tyttöystävältä, koska hän oli turhautunut tilanteeseen, että olen aina töissä. Ajattelin silloin vähän jopa naiivisti ja kuvittelin, että suhde pelastuisi sillä, että hakisin opiskelemaan, jolloin meillä olisi ollut enemmän sitä yhteistä aikaa, mutta toisin kuitenkin kävi.

Koska AMK:ssa opiskelin vuoden vaihteeseen vähän vastentahtoisesti ja ottaen huomioon sen mitä sitä ennen kävi, etteivät suunnitelmat menneetkään aivan kuten ajattelin, niin oli aika käynnistää taas tämä työn- ja opintopaikkojenhakurumba.

Kävin vaan miettimään näitä hakuprosesseja siinä hakemuksia tehdessäni, että kun kaikkeen aina haetaan. Mitä olen ymmärtänyt, niin “ennen vanhaan” se oli sitä, vähän karrikoidusti tietysti, että kävellään työpaikalle ja ilmoittaudutaan, että tulen nyt töihin. En tiedä oliko opintopaikkojen kanssa sitten sama juttu. Tänä päivänä, oli se sitten koulu- tai työpaikka tai vaikka Tokmannin ilmainen muoviämpäri, leipäjonoja unohtamatta. Sieltäkin useimmiten haet paikkasi jonosta.

Sitten toinen asia on tämä, että kun haet paikkaa, niin sinun pitää kehua itseäsi maasta taivaaseen, että olisit tavallaan muiden hakijoiden yläpuolella ja erotut jotenkin siinä hakuprosessissa muista hakijoista, tavallaan myydä itsesi ja osoittaa se ammattitaitosi. Entä sitten tällaiset vaatimattomat ihmiset, jotka eivät osaa kehua tai myydä itseään. Uskallan epäillä, että näiden vaatimattomien ihmisten joukossa on hyvin ammattitaitoisia ihmisiä, mutta koska se tulee heiltä niin luonnostaan, niin he eivät osaa kehua tai myydä itseään sen takia.

Ajatellaan sitä tilannetta, että ei se välttämättä ole aina paras hakija, joka työpaikkaan lopulta valitaan. Se on monen eri asian summa, mutta jos esimerkiksi 5 työntekijää hakee samaa työpaikkaa ja ovat muuten samanvertaisia, niin minusta jotenkin tuntuu, että ratkaisevassa asemassa on se, että kuka on onnistunut parhaiten valehtelemaan CV:ssään. Valehtelulla on aina lyhyet jäljet, että jos CV:ssä vaikka mainitaan, että tulen hyvin erilaisten ihmisten kanssa toimeen ja jos sitten työpaikalla valitun hakijan ja muun henkilöstön henkilökemiat ei toimi ollenkaan, niin joku muu näistä 4:stä olisi voinut olla parempi vaihtoehto työhön ja työpaikalle. Sitten tämä valittu työntekijä viihtyy työpaikalla ehkä vuoden, puoli vuotta, ennen kuin irtisanoutuu ja hakee toisia töitä. Sitten se hakuprosessi alkaa taas alusta. Tietysti, jos HR tai työnantaja on viisas, niin heillä on tallessa nämä edelliset hakijat, jotka ovat haastatteluun asti päässeet.

Hain nyt tammikuussa kuitenkin 3 paikkaan töihin, yksi paikka on vielä avoinna. Yhteen ei tullut edes haastattelukutsua ja yhdessä kävin haastattelussa, mutta töitä ei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä irronnut. Päätin myös kuitenkin hakea yliopistolle opiskelemaan alaa, mikä oikeasti kiinnostaa ja sieltä ainakin paikka irtosi. Olin tästä kyllä todella onnellinen, että pääsin opiskelemaan ja ei ainakaan tarvitse kotona peukaloita pyöritellä.

Tämä tulee oikeastaan bonuksena vielä tähän loppuun, kun puhuttiin jo että asiat ovat yleensä monen asian summa. Facebook-feediin osui vaan linkki, että Kainuussa on huutava työvoimapula, että yritykset ovat siirtämässä tuotantoa muille paikkakunnille, koska lähikunnista ei löydy enää työntekijöitä. Mitkä ne kainuulaiset ovat saaneet sitten muuttokannalle? Onko siellä sitten esimerkiksi tapahtunut tällainen kuntaliitos, että peruspalvelut ovat siirtyneet muualle. Tämä on minusta juuri sitä, kun ei ajatella sitä koko kuvaa, että mitä vahinkoa voidaan saada esimerkiksi tällaisella “pienellä” asialla kuten kuntaliitokset. Jos siinä on kyse tästä, niin tässä se nähdään mitä vahinkoa sillä saadaan aikaan.

Omaa pohdintaa on sitten myös tämä, että työntekijöistä aina puhutaan, että on jatkuva pula sopivista tekijöistä. Ihan kuin se olisi työntekijöiden tai työnhakijoiden vika. Minusta tässä työnantajienkin olisi hyvä pysähtyä miettimään ja mahdollisesti katsoa myös vähän peiliin, että löytyisikö se vika sieltä, jos rekrytointi on vaikeaa tai ettei työntekijät tunnu yrityksen palveluksessa pysyvän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *