Myönnettävä se on, että vaikka kuinka hyvin viihdyn kotona, omalla mukavuusalueella, niin silti tunnen oloni välillä yksinäiseksi ja välillä ‘uidaan’ vähän syvissäkin vesissä, vaikka luonteeltani olenkin aika positiivinen.

Yleisesti ottaen, kuten me kaikki introvertit monta kertaa olemme, niin saatan olla ainakin alkuun vähän hiljainen, mutta olen enemmän sellainen utelias ja avomielinen tarkkailijaluonne.

Vapaa-aika kuluu parhaiten kotona kissani kanssa, haaveillen, unelmoiden, istuskellen tietokoneella (olen vähän sellainen sunnuntaiohjelmoija ja tekniikasta kiinnostunut), kuunnellen Spotifyta tai katsellen Netflixiä. Jos taas kotoani poistun, niin lähden yleensä läskipyöräilemään tai longboardailemaan.

En varsinaisesti etsi seurusteluseuraa tai elämänkumppania, koska tilanteeni on vähän hankala, koska esimerkiksi työmatkoihin kuluu aivan liikaa aikaa, mutta en toisaalta poissulje ajatusta myöskään seurustelulta tai jos sen elämänkumppanin löytäisi. Lähinnä etsin uusia ystävyyksiä, tuttavuuksia ja/tai yhteistyökumppaneita kenen kanssa viettää aikaa, käydä kahvilla tai elokuvissa.

Mitä tulevaisuuteen tulee, niin olen ajatellut jatkaa vielä opintoja, niin tulen olemaan varmaan aika kiireinen töiden ja opintojen parissa.

Ja ymmärrän kyllä, että nämä pitkät työmatkat voivat olla esteeksi myös uusille ystävyyssuhteille, mutta toivottavasti näin ei kuitenkaan olisi.

Sillä välin, jos jotain kysyttävää tulee mieleen, ole hyvä ja lue ensimmäisenä ns. deitti-ilmoitukseni, niin saatat saada minusta vähän paremman kuvan.

n00bsaiboth [at] treffit.suomi24.fi